top of page

MUUTTUVAT MOSAIIKIT 
2024

Aseman koulussa tehtiin koko koulun yhteinen ”Muuttuvat mosaiikit” -juhlataideteos. Kuvataiteilija ja yhteisötaiteilija Sini Suodenjoki on kiertänyt kevään 2024 aikana kaikissa Aseman koulun luokissa ohjaamassa taidetyöpajoja, joiden tuloksena tehtiin juhlataideteos 130 vuotta täyttävälle Aseman koululle aiheena ”koulun lempijutut”.

Yhteisötaiteessa taidetta tehdään yhdessä yhteisön kanssa, tässä tapauksessa oppilaiden ja henkilökunnan. Työskentelyprosessi on tärkeä matka, jossa syntyy taiteen lisäksi koko koulun yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Taidetyöpajoissa Suodenjoki kehotti osallistujia pohtimaan mikä koulussa on parasta sekä pitämään hauskaa ja kokeilemaan rohkeasti, lopputuloksena syntyi värikäs ja iloinen Muuttuvat mosaiikit.

-On ollut ihanaa olla mukana projektissa, jossa minut on otettu mukaan osaksi yhteisöä, ja ideani yhteisötaideteoksesta on kasvanut yhteisessä työskentelyprosessissa upeaksi taideteokseksi ja onnistumisten kokemuksiksi. Oppilaat ja opettajat tulevat juttelemaan nähdessään ja omien luokkien taidetyöpajat ovat olleet odotettuja kohtaamisia, kuten myös valmis taideteos, Suodenjoki hymyilee tyytyväisenä.

 

Yhteisötaideteoksessa jokaisen osallistumisella on yhtä tärkeä ja merkittävä osuus. Jokainen noin 450 osallistujasta on tehnyt itse omannäköisensä palan, jotka yhdessä muodostavat kouluarkeen elävän taideteoksen. Palat on muovailtu itsekovettuvasta savesta ja koristeltu erilaisin maalein ja kuvioin. Paloissa on magneettikiinnitys, jonka ansiosta kokonaisuus muuttaa muotoaan, kun palojen paikkoja voi vaihdella miltei loputtomasti.

Kuvat: Sari Ricciardella

bottom of page